perjantai 31. toukokuuta 2013

Kuppikakkumaakari

Olen nyt kevään aikana tehnyt ennätysmäärän kuppikakkuja, kuorrutettuja muffineja tai cup cakeja, miten noita leivoksia haluaakaan nimittää. Tämä johtuu siitä, että sain pestin ja toimitan aina säännöllisen epäsäännöllisesti kuppikakkusatsin ihanalle Ihana Kirppikselle.

Muffineissa on ollut makuina mustikkaa, suklaata, appelsiinia ja sitruunaa. Tässä on vain osa kuvista, koska jos laittaisin kaikki olisi blogi pian pelkästään kuppikakkuja. Kuorruteina olen kokeilllut tuorejuustoa, suklaata ja näissä toimitetuissa vaahtokarkki- ja sokerimassaa.

Pikkusiskon pikakakku

Pikkusiskon oikeaa syntymäpäivää juhlittiin ihan oikean pikkukakun kera. Kokeisiin lukua ja läksyjentekoa ajatellen piti kyseessä olla pikakakku, mutta miten kävikään kun pääsin oikein näpertämään. Noh, kaunis helminauha siihen tuli ja sain hyvin kulutettua kultaisia helmiä, joita ei niin usein tule käytettyä. Ne ovat muuten mukavia noin suuressakin määrin, kun ovat pehmeitä, eikä vierailla katkea hampaat kakkua haukatessa.

Kakun sisällä oli perinteisesti mansikkarahkaa, päällä kermaa ja koristeet olivat sokerimassaa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Nasukakku 1-vuotiaalle

Viime viikonloppuna juhlittiin myös kummityttöni yksivuotisjuhlia ja sain kunnian tehdä kakun. Pikkuprinsessan eräs lempiotus on Nasu, joten sehän piti siis saada kakun päälle. Pohja on gluteeniton suklaakakkupohja, täytteenä suklaamoussea ja lemoncurdia. Sokerimassan alla on suklaakreemi. Hyvältä maistui ja ihan nätti tuli päällisestäkin vaikka oli varmasti ennätysnopea kakun koristelu partioleirin ja synttäreiden välissä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äidin kahvikuppikakkuset

Sunnuntaina heräsimme jälleen ajoissa ja jokainen lapsi riensi tekemään äidin erikoishienoa äitienpäiväaamiaista. Itse olin päättänyt tehdä pieniä kahvikupin mallisia kakkuja. Sisällä oli toisessa välissä mansikka- ja toisessa vaniljarahkaa ja lisäksi kesän ensimmäiset tuoreet mansikat. Kupin päällystys oli valkoista sokerimassaa ja päällä kermavaahtoa ja hieman kaakaojauhetta. Ihan viime hetkellä päälle lisättiin myös aiemmin tehdyt valkovuokot, jotka olivat myös sokerimassaa.